Lounais-Suomen alueen nuorisoseuralaisia kutsutaan vapaaehtoisiksi SottiisiMovesiin

SottiisiMoves kerää Tampereelle 10.-14.6. pari tuhatta tanssinharrastajaa. Onnistunut festivaali tehdään pitkälti vapaaehtoisvoimin. Nyt on tarjolla talkootöitä, joissa sinun kädenjälkesi voi olla osa ikimuistoista tapahtumakokemusta. Lounais-Suomen alueen nuorisoseuralaisia kutsutaankin nyt mukaan vapaaehtoiseksi. Talkoorupeama voi olla pienikin; tapahtumaan voit tulla tekijäksi, vaikka ennen mökkisaunaa – toki olet tervetullut talkoilemaan pidemmänkin kaavan mukaan koko festareiden ajaksi. Myös toiveet ajankohdasta ja työn sisällöistä kuunnellaan. Vapaaehtoisen edut muodostuvat sen mukaan kuinka paljon sinulla on mahdollisuuksia työskennellä tapahtumassa.

Erityisesti järjestyksenvalvojia kaivataan

Vapaaehtoisia kaivataan erityisesti järjestyksenvalvojiksi. Tehtävään tarvitaan voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti, jonka voi saada suoritettuaan hyväksytysti järjestyksenvalvojakoulutuksen. Lähialueen järjestyksenvalvojia kutsutaankin nyt mukaan tekemään kesän suurtapahtumaa. Mukaan voi tulla myös porukalla – tanssilavan tai kesäteatterin tuttu järkkärikaarti on tervetullut tapahtumaan!

Jos sinulla ei ole järjestyksenvalvojakorttia ja olisit kiinnostunut järjestyksenvalvojakoulutuksesta, niin nyt on hyvä tilaisuus tarjolla kouluttautua järkkäriksi. Pispalan Sottiisi maksaa järjestyksenvalvojakoulutuksesta puolet, mikäli ilmoittaudut myös vapaaehtoiseksi jäsjestyksenvalvojaksi SottiisiMovesiin 12 tunnin työmäärällä. Koulutuksia järjestetään muun muassa Enjoy Turvan kautta ja seuraava koulutus alkaa tämänhetkisen tiedon mukaan 21.3. Tampereella. Mikäli olet lisäksi Sottiisi Fun Clubin yhdistyksen jäsen, niin yhdistys maksaa koulutuksesta myös puolet. Lisätietoja asiasta saat vapaaehtoiskoordinaattori Sallalta, salla.sistonen@nuorisoseurat.fi

Vapaaehtoiseksi pääset ilmoittautumaan SottiisMovesin verkkosivuilla.

SottiisiMovesissa yhdistyvät valtakunnallinen Nuori Kulttuuri Moves -tanssikatselmus ja kansainvälinen kansantanssin ja -musiikin festivaali Pispalan Sottiisi. Pispalan Sottiisi ja Movesia edeltänyt Nuorison taidetapahtuma järjestettiin kumpikin ensimmäisen kerran 1970, joten tapahtumat täyttävät tänä vuonna 50 vuotta. Tapahtumakokonaisuuden järjestää Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Lisää tapahtumasta voit käydä lukemassa SottiisiMovesin sivuilta.